Ohje
- Soseuta kaksi banaania sauvasekoittimella tai haarukalla. Säästä yksi banaani koristeluun.
- Lisää banaanisoseen joukkoon kananmunat ja keskenään sekoitetut kaurajauho, leivinjauhe sekä ruokasooda. Kaurahiutaleet saat jauhettua blenderillä, tai halutessasi voit myös käyttää valmiita kaurajauhoja.
- Lisää joukkoon öljy sekä kuivatut mustikat ja sekoita varovasti. Voit tarvittaessa makeuttaa taikinaa vielä esimerkiksi hunajalla.
- Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Halutessasi voit koristella leivän esimerkiksi halkaistulla banaanilla ja kookoshiutaleilla.
- Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia.
Ainekset
- 2 (+1) kypsää banaania
- 2 kananmunaa
- 4,5 dl kaurahiutaleita jauhettuna tai kaurajauhoa
- 0,5 dl öljyä
- 1 tl ruokasoodaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 pss Biokia kuivattuja mustikoita
Banaanileipä on nimestään huolimatta mehevän makea kakku, joka Biokian versiossa sisältää myös mustikkaisia sattumia. Taikinaan ei sekoiteta sokeria lainkaan ja rasvana on vain tilkka ruokaöljyä, joten varsin terveellinen herkku on kyseessä, Kakun makeus tulee soseutetusta banaanista.