Terveellinen herkku -sanapari kuulostaa monen mielestä ristiriitaiselta. Eihän se, mikä on terveellistä, ole herkullista. Mutta ei hätää, kyllä näin voi hyvinkin olla!

Mikä on sitten terveellistä? Tästäkin on monta erilaista näkemystä. Sitä tuskin kukaan kuitenkaan kiistää, etteivätkö esimerkiksi marjat ja hedelmät ole terveellisiä. Niistä saa erilaisia vitamiineja, hivenaineita ja kuitua, jotka kaikki ovat elimistömme hyvinvoinnille välttämättömiä.

Marjoja ja hedelmiä kannattaa syödä monipuolisesti, jolloin saa hyödyn eri marjojen erilaisista ravintoyhdistelmistä.

Näissä helpoissa ja nopeissa marjakekseissä terveellisyyteen ja herkullisuuteen yhdistyy vielä myös helppous. Kolme ainesosaa, kaura, banaani ja kuivatut marjat sisältävät kuitua, vitamiineja ja hivenaineita. Sokereita tai rasvaa ohjeessa ei ole ollenkaan.

Vielä herkumpia kekseistä saa käyttämällä suklaamarjoja, vaikka se valinta on askel hieman epäterveellisempään suuntaan.

Kuivatut marjat ovatkin hyviä terveellisiä herkkuja, sillä ne sisältävät edellä mainittuja hyviksiä, vitamiineja, hivenaineita ja kuituja. Suklaalla päällystettyinäkin ne sisältävät enemmän hyvisaineita kuin pelkkä suklaa.

Herkkua monen mieleen

Entä mikä on herkullista? Tässäkin näkemykset vaihtelevat. Toisen suussa parhaalta maistuu makea, toisen suussa suolainen. Silti monikin tykkää juuri makean ja rasvaisen yhdistelmästä.

Jos samanlaisen makuelämyksen saa ilman rasvaa ja sokeria, voidaan päästä jo huomattavasti terveellisempään herkutteluun.

Näiden mustikkaisten energiapatukoiden ohjeessa ei ole ollenkaan valkoista sokeria eikä rasvaa. Makeus saadaan kuivatuista taateleista, jotka sisältävät myös muun muassa  kuitua, kaliumia ja magnesiumia.

 

Terveellistä rasvaa?

Monelle maistuvien rasvojen laadulla on väliä terveellisyyden suhteen. Pähkinät ja mantelit ovat herkkuja, jotka sisältävät sekä hyviä, pehmeitä rasvoja että paljon tärkeitä hivenaineita. Näihin puolukka-taatelipalloihin laitetaan sekä cashew-pähkinöitä että mantelijauhoa.

Hyvien rasvojen lisäksi palleroissa on sekä sisällä että päällä puolukkajauhetta. Puolukkahan on tutkitusti todella monipuolisesti hyvää tekevä herkku. Puolukkaisiin palleroihin käytetään sekä puolukkajauhetta että kuivattuja puolukoita. Juuri puolukkajauhe oli tutkimuksessa se ihmeaine, joka vähensi epäterveellisen ruokavalion aiheuttamia terveysongelmia.

Nämä punaiset puolukka-taatelipallerot ovat siitäkin kivoja herkkuja, että ne näyttävät hyviltä ja tarjoavat samalla silmänruokaa. Näin makuaistin lisäksi herkut hemmottelevat myös näköaistia.

 

Jätski ilman lisäaineita

Himmentääkö jätskinhimoasi pohdinta, millaisia e-koodeja tötterön kyljestä mahtaakaan löytyä? Kun teet jäätelön itse, tiedät tarkkaan, mitä kaikkea siihen on laitettu!

Tässä mustikka-mustaherukkajäätelössä on käytetty reippaasti kermaa, joten mikään laihdutustuote tämä ei ole. Mutta kohtuudella nautittuna erinomainen herkku!

Ohjeessa on käytetty Biokian sinistä luomumarjajauhemixiä. Se on tähän jäätelöön erinomainen valinta, mutta vaihtelua saat eri marjajauheita kokeilemalla. Marjajauheita vaihtelemalla voit myös vaikuttaa siihen, mitä vitamiineja ja hivenaineita jätskiä syödessäsi saat.

Pysähdy herkun ääreen

Terveellisen ruokavalion kanssa kannattaa muistaa 80/20-sääntö. Jos 80 prosenttia ruokavaliosta on terveellistä, voi loppuun 20 prosenttiin kuulua myös epäterveellisempiäkin herkkuja. Annoskoko kannattaa kuitenkin pitää maltillisena ja keskittyä herkutteluhetkellä herkun nautiskeluun, jolloin pienempikin annos riittää.

Sokerisia herkkuja kannattaa syödä aterian jälkeen jälkiruokana, näin annoskoko pysyy helpommin kohtuullisena.

Hyvä nyrkkisääntö on sekin, että syö vain todella itselle maistuvia herkkuja, jos tietää ne epäterveelliseksi. Tavan vuoksi ja ohimennen hutaistu herkku menee hukkaan, sillä herkun tuoma ilo ja nautinto jää saamatta.

25.5.2021