Kuivatut marjatuotteet ovat osa täydellisiä retkieväitä

Evästauot ovat yleensä retkien kohokohtia. Mikä onkaan ihanampi tunne, kuin istahtaa hetkeksi mättäälle hengähtämään tai monen tunnin patikoinnin jälkeen laavulle tuijottelemaan rätisevää tulta ja kaivaa retkieväät esiin repusta.

Varsinkin pidemmille vaelluksille retkieväät on kuitenkin mietittävä tarkkaan, kun kaikki pitää saada mahtumaan rinkkaan tai reppuun. Kuivaruoat ovat energiapitoisia, kevyitä kantaa ja mahtuvat pieneen tilaan, mutta harvoin tulee suunniteltua, miten korvata tuoreet marjat, hedelmät ja kasvikset ja niiden ravintosisältö. Metsässä marjat suoraan mättäältä poimittuina voivat tuoda pirteän lisän retkeilijän ruokavalioon, mutta niitä on saatavilla vain lyhyen aikaa.

Kevyet ja maistuvat eväät retkelle

Onneksi marjoja saa myös kevyesti mukana kulkevassa ja silti maistuvassa muodossa: kuivattuina tai jauhettuina. Maun lisäksi marjoista saa ravintokuitua, kivennäis- ja hivenaineita, useita eri vitamiineja ja mm. flavonoideja ihan kuten tuoreistakin marjoista.

Biokian marjat on myös pakattu uudelleensuljettaviin pusseihin, josta on näppärä lisätä lusikallinen aamu- tai välipalan joukkoon.

Vaihtelevaa retkiruokaa

Biokian kuivatuilla marjoilla ja marjajauheilla saa helposti vaihtelua retkiruokaan ja suklaamarjat taltuttavat makeannälän. Marjat ja jauheet toimivat sellaisenaan, aamupuuron seassa ja vaikka nuotiolettujen päällä.

Esimerkiksi aamupuuron sekaan voi sujauttaa mustikkajauhetta ja päälle kuivattuja tyrnimarjoja, jotka ovat vitamiinipommeja ja paljon vähemmän kitkeriä kuin tuoreversio marjasta. Ennen retkelle lähtöä kotona voi valmistaa mukaan otettavaksi marjaisan trail mixin tai marjaisia välipalapatukoita.

Helppo retkieväs pidemmällekin vaellukselle

Marjajauheet ovat todella riittoisaa retkievästä, eivät sisällä ol­lenkaan lisättyä sokeria, ja ravintoympyrän mukaisen suositellun päivittäisen marja-annoksen saa jo yhdestä ruokalusikallisesta jauhetta. Yhdellä tai kahdella pussilla pärjää pidemmänkin reissun.

Kokonaisena kuivatut marjat ovat maistuva välipala sellaisenaan myös lyhyemmillä retkillä. Yksi pussillinen kuivattuja marjoja vastaa 3-4 dl tuoreita.