Vaikka talvi on varsinkin tänä vuonna varsin vaihteleva eri puolilla Suomea, talvilomalla ulkoillaan – poluilla, laduilla, luistelukentillä ja pulkkamäessä. Tai vaikka lumikengillä siellä, mistä kunnon hankia löytyy. Talvinen ulkoilu vaatii erityishyvät eväät, kun liikkumisen lisäksi lämpimänä pysyminen verottaa energiatasoja. Ennen ulkoilemaan lähtöä kannattaa tarkistaa sääennuste sekä lämpömittari ja varustautua sään vaatimalla tavalla niin pukeutumisen, varusteiden kuin eväiden osalta.

Mehu lämmittää ulkoilijaa

Kuumaa mehua kahdessa mukissa puupöydällä lumisessa maisemassa, taustalla puolukkamehutiivistepullo.Lämpimänä pysyttelemisessä auttaa kuuma mehu. Mikä onkaan ihanampaa kuin kietoa kylmät sormet kuuman mehumukin ympärille evästauolla. Makoisa marjamehu kuuluu ehdottomasti talvisille retkille. Biokian runsaasti aitoa marjaa sisältävistä luomumehutiivisteistä valmistat helposti termospullollisen kuumaa juomaa evääksi ulkoiluun. Suositeltava laimennussuhde on 1 osa mehutiivistettä ja viisi osaa vettä. Vinkki! Termospullo pitää juoman pidempään lämpimänä, kun lämmität pullon kiehuvalla vedellä ennen varsinaisen juoman kaatamista pulloon.

Vauhdikkaan hiihtolenkin jälkeen mieli tekeekin ehkä kylmää juotavaa ja siihenkin marjamehutiivisteet toimivat hyvin – joko ihan mehuna tai tipalla mehutiivistettä maustettuna raikkaana makuvetenä. Makuveden voi valmistaa ihan tavalliseen veteen, mutta vieläkin virkistävämpää siitä tulee kivennäisvedestä sekoitettuna. Tiivistettä veteen voi lisätä ihan oman maun mukaan: aloita hyvin pienellä määrällä ja lisää tippa kerrallaan tarpeen mukaan.

Biokian mehutiivisteissä makuvaihtoehtoina ovat pirteä puolukka ja makea mustikka  ja tänä talvena kausimakuna perinteinen mustaherukka, joka on saatavilla vain rajatun alan. Mehutiivisteet on valmistettu suomalaisista luomumarjoista ja niiden täysmehupitoisuus on 130%, mikä tarkoittaa, että valmistaaksemme litran mehutiivistettä käytämme 1,3 l marjoista valmistettua täysmehua, josta haihdutetaan nestettä.

 

Kameraa kohti ojennetut kädet, joista toisessa kuivattua tyrniä ja toisessa kuivattua puolukkaa.

 

 

Ulkoilueväät helposti naposteltavassa muodossa

Makoisa ja terveellinen välipala ulkoilijalle ovat Biokian kuivatut marjat, jotka auttavat pitämään verensokerin tasaisena ja antavat keholle pitkäkestoista energiaa. Yksi pussillinen kuivattuja marjoja vastaa 3-4 dl tuoreita marjoja. Kuivattuna marjat eivät helposti jäädy vaan säilyvät syötävinä pakkasessakin.

Mehevyyden takaamiseksi marjoihin on kuivattaessa lisätty ripaus sokeria, mutta silti ne ovat ravintoarvoiltaan jopa rusinoita terveellisempiä. Tiesitkös muuten, että puolukka sisältää luontaisesti enemmän sokeria kuin esim. mustikka? Puolukassa marjan sisältämät hapot vain peittävät makeuden tehokkaasti ja mustikkaa pidetään yleisesti makeampana marjana.

Kevyt marjapussi mahtuu helposti reppuun tai taskuun eivätkä marjat kärsi kylmistäkään oloista. Jos kaikkia marjoja ei halua syödä kerralla, uudelleensuljettavassa pussissa ne säilyvät hyvin seuraavaan kertaan. Marjapussin voi vaikka pysyvästi jemmata hiihtotakin taskuun, josta se on helppo napata esiin kun on evästauon paikka.

Jos pelkät marjat tuntuvat liian keveältä eväältä, yhdistä marjoihin erilaisia pähkinöitä tai siemeniä ja saat napostelusekoituksen, joka englanninkielisen nimensä (Trail Mix) mukaisesti onkin kehitelty poluilla vaeltelijoille.

Suklaamustikoita muovisessa kuksassa sammalmättäällä, taustalla kaakaota emalimukissa.

Kuivattuja mustikoita saa myös suklaalla kuorrutettuna. Siinä on superherkku, jonka avulla jaksaa vielä ainakin yhden mäen yli 😊 Kokeile suklaamustikoita lämpimän kaakaon kanssa – toimii!

5.2.2025