Tervetuloa tutustumaan porukkaan, jonka työn tuloksilla Biokian asiakkaat saavat herkutella.
VERNU
Vernu Vasunta on Biokia-tuotteita valmistavan Kiantama Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja. Hän miettii isoa kuvaa sekä tulevaisuutta: mihin pitää keskittyä ja mihin satsata. Perustyötä on myös henkilöstöasioista huolehtiminen ja erityisesti näin syksyllä tuotteiden raaka-aineiden saatavuuden varmistaminen.
Vernun työssä parasta on yrittäjän vapaus, vaikka tietenkin vastuu kulkee siinä rinnalla koko ajan. Hän on ylpeä siitä, että Kiantamasta on kehittynyt vuosien saatossa toimialansa johtava yritys.
Vapaa-aikana Vernun näkee varmimmin joko liikkumassa tai luonnossa. Jalkapallo, salibandy ja jääkiekko liikuttavat porukassa, maastopyöräily pitkin metsiä. Kalastuksen suhteen Vernu on varsin moniruokainen: perhokalastus on parasta, mutta myös jigaaminen, vetouistelu ja katiskakalastus passaavat. Syksyisin kalastus vaihtuu metsästykseen, ja metsässä liikkuessa matkaan tarttuu myös sieniä ja marjoja.
Suosikkituote: Mustikkamehu, varsinkin talvisilla hiihtolenkeillä, tai kuivatut marjat kalareissuilla.
HERRA SAMAI
Phuirat Samai on 43-vuotias maanviljelijä, joka on tullut Thaimaasta Suomeen poimimaan ensin mustikoita ja sitten puolukoita. Hän on käynyt poimimassa marjoja Kiantamalle jo 8 vuotta ja on tyytyväinen siihen, että koronasta huolimatta pääsi poimimaan myös tänä vuonna.
Kotonaan Thaimaassa herra Samailla on vaimo sekä 12- ja 16-vuotiaat pojat. Kun hän palaa kotiin lokakuun lopulla, alkaa riisin sadonkorjuu. Joulukuussa on vuorossa sokeriruo’on viljelyyn liittyvät työt ja helmikuussa työsarka jatkuu tapiokan parissa.
Herra Samai rakastaa marjojen poimimista ja arvostaa sitä, että työskentelyolosuhteet on järjestetty hyvin. Marjanpoiminnalla ansaituilla rahoilla hän voi maksaa perheen menoja, lasten koulutusta, maatalouden investointeja ja traktorin vuokraa.
Suosikkituote: Tuoreet mustikat. Näitä makeita ja herkullisia marjoja herra Samai syö poimiessaan mahdollisimman paljon, koska tietää niiden olevan terveellisiä silmille ja ehkäisevän syöpää.
Kuvassa Phuirat Samai (oik.) ja Phaithun Phaenthong
EIJA
Eija Wall vastaa työssään Biokian myynnistä ja markkinoinnista sekä kotimaassa että viennin osalta. Eijan tehtäviin kuuluu muun muassa myydä Biokia-tuotteita niille jakelukanaville, joista kuluttajat voivat niitä ostaa.
Markkinoinnin osalta Eijan vastuulla on, miltä Biokia-brändi näyttää ulospäin. Hänen tehtävänään on varmistaa, että biokialaisten intohimo marjoihin välittyy myös ulospäin ja että Biokia tunnetaan hyvinvointia edistäviä tuotteina tarjoavana brändinä.
Eija nauttii työstään – siitä että saa myydä suomalaista metsän kultaa ihmisten hyvinvoinnin tueksi. Hänestä on helppo edustaa tuotteita, joiden makuun ja terveellisyyteen voi luottaa. Erilaisten ihmisten tapaaminen on Eijasta mukavaa, ja hän nauttii jopa työhön kuuluvista tiukoista neuvotteluista.
Vapaa-ajallaan Eija tykkää viettää aikaa saarimökillään ja vesillä. Myös luonnossa liikkuminen, sienestys ja marjastus houkuttelevat. Silti suurin rakkaudenkohde on ratsastaminen. Hevosten parissa ja ratsastusseuran puheenjohtajan hommissa kuluu leijonanosa vapaa-ajasta.
Suosikkituote: Puolukka, kaikissa muodoissaan.
JANNE
Janne Laatikainen on Biokiaa tuottavan Kiantaman tuotantopäällikkö. Hänen vastuullaan on, että tuotteet tulevat valmiiksi ajallaan ja ovat toimitettavissa asiakkaille. Käytännössä työ sisältää mm. tuotannon suunnittelua, varastonhallintaa, työvuorojen suunnittelua ja sen varmistamista, että työt sujuvat. Raaka-ainetuntemus on työssä tärkeää, jotta tiettyä marjaerää käytetään juuri oikeaan tuotteeseen.
Jannen mielestä parasta työssä on juuri sen monipuolisuus sekä tietynlainen vapaus. Usein asioita täytyy miettiä todella monelta kantilta, että työ onnistuu. Mitä monimutkaisempi haaste, sitä enemmän sen selvittäminen tuo iloa.
Janne ei lepäile laakereillaan vapaa-ajalla. Siitä pitää osaltaan huolen seitsemän lasta, joista nuorin täyttää 4 vuotta ja vanhin on täysi-ikäinen. Moni lapsista on harrastanut jalkapalloa ja juniorijalkapallovalmennus haukkaa Jannen vapaa-ajasta suuren osan.
Ei kuitenkaan niin paljon, etteikö perheelle, kunnallispolitiikalle, metsästykselle, kalastukselle ja marjastukselle jäisi aikaa.
Suosikkituote: Jannen mielestä kaikki Biokian tuotteet ovat herkullisia, koska ne ovat 100-prosenttisesti marjaa. Kuivatut mustikat ja mustikkajauhe ovat Jannen suurimpia suosikkeja. Lisäksi uutuustuote kuivattu luomutyrni on todella hyvä!
NINA
Nina Tapio työskentelee Biokia-tuotteita valmistavan Kiantaman kuivatuoteosastolla tuotantovastaavana. Hän vastaa tuotantopäällikön kanssa siitä, mitä tuotteita valmistetaan. Tärkeä osa työtä on myynnin seuraaminen ja sen myötä tuotannon ohjaaminen. Lisäksi työnkuvaan kuuluu tuotteiden valmistamista.
Ninasta työn paras puoli on sen monipuolisuus. Välillä saa tehdä aivotyötä, kuten tuotannon suunnittelua, ja välillä kirjaimellisesti upottaa kädet työhön. Esimerkiksi kun kokonaisia marjoja kuivataan uunissa, ne otetaan välillä pois ja irrotellaan käsin irtonaisiksi marjoiksi. Hygieniasta pidetään tietenkin huolta ja käsissä on elintarvikekäyttöön soveltuvat kertakäyttökäsineet. Lisäksi Ninan työntekoa ilahduttavat mukavat työkaverit. Se on iso plussa!
Vapaa-aikaansa Nina viettää mielellään ulkona ja luonnossa. Hän juoksee, pyöräilee ja kävelee. Uusi talvinen innostus on lumikenkäily. Ulkoilu on hyvää vastapainoa sisällä tehtävälle työlle. Lisäksi Nina tykkää tehdä kotona piha- ja kotihommia.
Suosikkituote: Erilaiset marjajauheet, joita Nina käyttää erityisesti smoothieissa. Lisäksi uutuustuote kuivattu tyrni on noussut suosikkeihin.
KIRSI
Kirsi Sahrman-Hauhia työskentelee Kiantamalla myyntiassistenttina. Biokialla hän hoitaa B2B-myyntiin ja markkinointiin liittyviä tehtäviä sekä verkkokaupan alusta loppuun. Verkkokauppaan liittyen Kirsi käsittelee tilaukset, lähettää tuotteet, pitää yhteyttä asiakkaisiin sekä suunnittelee ja toteuttaa markkinointia. Kirsin mielestä työssä on parasta se, että hän saa työskennellä luonnontuotteiden parissa. Työnkuva on monipuolinen: siihen kuuluu rutiineja, mutta myös paljon luovaa työtä ja suunnittelua.
Vapaa-aika Kirsillä kuluu pitkälti Suomussalmen perukoilla sijaitsevan maa- ja metsätilan töissä. Tilalla on lampaita, kanoja, viiriäisiä, hiirikissa ja kolme metsästyskoiraa. Kuvassa Kirsin kanssa poseeraa suomenpystykorva Hali. Kirsi tekee myös sivutoimisena maatilayrittäjänä maisemanhoitotöitä, tässä työssä myös tilan lampaat avustavat kesäisin. Aika, joka jää maa- ja metsätaloustöiltä, kuluu eränkäynnin, kalastuksen ja luontokuvauksen parissa. Valokuvausharrastuksesta olette saaneet iloa tekin, sillä lähikuvaukseen hurahtanut Kirsi on ottanut Marjan matkassa -sarjamme ihanat marjakuvat.
Suosikkituote: Marjajauheet, koska ne ovat niin helppoja käyttää. Yksinkertaisimmillaan niitä voi vain lisätä luonnonjogurttiin. Glögireseptejä laatiessaan Kirsi ihastui hunajalla makeutettuun, lämmitettyyn tyrnimehuun.
JANI
Jani Moilanen on ollut Biokiaa tuottavan Kiantaman varastolla varastomiehenä jo seitsemisen vuotta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu ottaa vastaan marjoja, pakata kuormia, tehdä lähetykset ja tulostaa rahtikirjat. Kiireisintä työssä on marjanostoaikaan, nyt on palattu rauhallisempaan rytmiin. Tiimiin kuuluu kolme varastomiestä, mukavassa työporukassa hommat hoituu.
Janin mielestä työssä parasta on se, etteivät päivät ole samanlaisia. Työssä on vaihtelua, eikä koko aikaa tarvitse työskennellä paikallaan. Vapaa-aika Janilla kuluu pääasiassa lasten harrastusten kanssa touhutessa. Menolista on liikunnallinen: jalkapalloa, pyöräilyä, uintia… Jos omalle harrastukselle jää aikaa, Jani menee kuntosalille. Hän harrastaa voimanostoa, penkkipunnerruksessa hän on kisannutkin.
Suosikkituote: Janin suosikkituote on luomumustikkajauhe. Sitä tulee käytettyä eniten, hyvän maun ja helppokäyttöisyyden vuoksi.
RIITTA
Riitta Ryyti on Biokiaa valmistavan Kiantaman laatu- ja vastuullisuuspäällikkö. Hänen päätehtävänsä on huolehtia elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmästä. Tämän vuoden ponnistus töissä oli BRC-laatustandardin saavuttaminen. Se kertoo, että Kiantaman ja Biokian tuotteet tehdään erittäin laadukkaasti. Työhön kuuluu myös muiden sertifiointien ylläpito; näitä ovat luomusertifiointi sekä vientiä varten Kosher- ja Halal- sertifikaatit. Lisäksi yrityksen vastuullisuusohjelmaan kuuluvat auditoinnit ovat Riitan vastuulla.
Riitta tykkää työssään siitä, että työnkuva on paitsi vaativa ja haastava, myös vaihteleva. Toistakymmentä vuotta samassa työpaikassa työskennellyt Riitta pitää myös ihmisiä yhtenä työn parhaista puolista – sekä tietenkin marjoja! Vapaa-ajallaan Riitta tekee marja-alan väitöskirjaa, jossa selvitetään puolukan terveyshyötyjä. Hän pitää myös monenlaisesta liikunnasta, marjastuksesta, kasvimaan hoidosta, avantouinnista, leipomisesta ja ruoanlaitosta. Lisäksi Riitta viettää aikaa peruskouluikäisten lastensa kanssa.
Suosikkiresepti: Riitta syö marjoja eniten sellaisenaan, mutta myös sekä kuivattuja marjoja että marjajauhetta. Biokian resepteistä hänen suosikkinsa ovat energiset mustikkapatukat, joissa hän käyttää mustikan sijaan puolukkaa, suosikkimarjaansa.
VILLE
Ville Vasunta on Biokiaa tuottavan Kiantaman hankinta- ja logistiikkapäällikkö. Hän vastaa tehtaan hankinnoista eli varmistaa, että käytössä on koko ajan marjoja, joista voidaan tehdä erilaisia marjatuotteita. Hän myös vastaa muiden materiaalien, kuten pakkausmateriaalien, hankinnasta sekä hoitaa erilaiset kuljetuksiin liittyvät asiat. Vantaalla asuva Ville käy tavallisesti joka toinen tai joka kolmas viikko Suomussalmella.
Ville tykkää työnsä monipuolisuudesta ja yllätyksellisyydestä. Tätäkään vuotta ei olisi voinut etukäteen ennustaa, mutta marja-alalla jokainen vuosi on erilainen. Työn tekemiseen liittyy myös paljon vastuuta ja vapautta: kesällä ja satokautena työssä paiskitaan pitkiä päiviä, muulloin työtä ja vapaata voi paremmin jaksotella harkinnan mukaan.
Villen vapaa-ajasta suuri osa kuluu jääkiekkoa harrastavien lasten kanssa jäähalleilla. Oma suosikkiliikuntalaji on polkujuoksu kuvassa näkyvän Ruu-koiran kanssa. Molemmat pitävät pitkistä lenkeistä Sipoonkorven maastoissa. Muutkin luonnonläheiset harrastukset ovat tärkeitä: hiihtäminen, metsästys ja kalastus.
Suosikkituote: Mustikkamehu on erityisesti ultramatkoja juostessa erittäin hyvä energianlähde.
9.2.2021